Silly Licks

 
<< syyskuu 2007 >>
MaTiKeToPeLaSu 
          12
3 45 6 7 89
10 1112 13141516
17 1819 20 212223
2425 2627 282930
 

Kyllähän viikonlopussa nyt yhden pipon neuloo

15:58 tiistai 25. syyskuuta 2007

... paitsi ettei neulo.

Yritin apinoida Paulaa ja tehdä oman Shedir-pipon (PDF-tiedosto) mutta päädyinkin sammakoimaan (*).

Pipon hidas valmistumistahti ja tiuha purkamiskierre (jouduin purkamaan sen kerran kokonaan ja kaksi kertaa osoittain) eivät edes johtuneet viikonlopun venehommista. Minulla oli kyllä tarpeeksi aikaa saada yksi pipo valmiiksi. Mutta pipo valmistui vasta tänään...

Viikonloppuna kurkittiin ja järjesteltiin veneen mukana tulleita tavaroita. Mukana oli ihan roskaakin ja kauhea kasa muttereita mutta osa tavaroista on ihan tarpeellisia ja säästää meiltä rahaa kun ei tarvitse niitä hankkia:

Tarvikkeita

Tavaroiden seassa oli myös veneen vanha kapteeni. Toivottavasti uusi ja vanha mahtuvat samaan paattiin.

Kapteeni

Mutta jatketaan sillä pipo-jutulla...

Miten voi olla että käytimme samaa lankaa ja Paula sai melko vaivatta ihanan, päänmyötäisen pipon ja minä en? Puikkoni olivat kyllä 3.5 mm mutta kavensin mallia 2 mallikerran eli 16 silmukan verran!!! Ja jouduin muokkaamaan myös päälaen kavennuksia etten saisi hiippalakkia...

Kavennukset

No, ehkä se nyt kuitenkin menettelee:

Shedir
Ruma, eikä yhtään nuorekas pipo

Malli: Shedir (PDF-tiedosto)
Lanka: Seitsemän veljestä, alle 100 g
Puikot: 3,5 mm

Alareunan resori on pakko kääntää ylöspäin ettei pipo ole liian iso. Ja minä nimenomaan olisin halunnut tiukasti päässä istuvan mallin joka pysyy vauhdissani mukana eikä lennä ensimmäiseen katuojaan.

Harmittaa kun en osaa edes pipoa tehdä... Saisihan niitä kaupasta mutta kun se raha... Vaihdoin ainoan 4 mm, 80 cm pyöröni takaisin punaiseen slipoveriin. Toivoisin saavani sen tässä kuussa valmiiksi kun olohuoneen lattian ovat vallanneet isot keskeneräiset työni.

Kiitos Tuikkelille Putkis-vinkistä! Ehdin jo emailata kirjan kirjoittajalle ja kysyä apua. Catherine Tough lupasi palata asiaan heti kun keksii lankavaihtoehdon. Jos näin ei käy, on Putkis ilmeisesti paras vaihtoehtoni... Nyt vaan olisi kiva päästä katsomaan sitä luonnossa. Tai edes kuvissa. Laittakaa vinkkejä jos tiedätte jonkun blogissa olevan valmiita töitä Putkiksesta!

* Sammakoida = frogging, koska sammakothan ihan selvästi sanovat "rip it, rip it" mikä on sama ääni joka kuuluu purettavasta neuleesta. (Neulojien sisäpiirivitsi. Olenko siis sisäpiirissä?)

Kommentoi (5 kommenttia)