Etsitään puuvillaputkilankaa!!!
17:22 torstai 20. syyskuuta 2007
Lihakset huutavat hoosiannaa tällä hetkellä. Lähinnä käsissä. Body ja Balettone ovat siis tehneet tehtävänsä. Kävin lainaamassa kirjastosta venyttelykirjan (koska on oikeasti ihmisiä jotka eivät vaan osaa venytellä...) ja huomenna yritän mennä venyttelyjumppaan jollei lähdetä Pieksämäelle venehommiin.
Veneen takia eilen tanssitunnin ja iltaruoan jälkeen lähdettiin taas polkemaan Biltemaan. Yritin epätoivoisesti etsiä sellaista minilinkkuveistä jonka voisi laittaa avaimiin killumaan ja jolla voisi katkaista langan tienpäällä (ettei tarvitsisi avaimella nirhata ja pahoinpidellä lankoja). Ei löytynyt... hyvä todiste että se on tosiaan mies-kauppa. Onneksi jotain öljypumpun ja vinssin tapaisia sieltä kuitenkin löytyi. Vinssillä voi nostella joko liian isoa lankavarastoa tai lihassärkyistä neulojaa.
Bilteman jälkeen suuntana oli Prisma. Jyväskylän Seppälän Prisma on suunniteltu jollain oudolla logiikalla koska langat eivät olleet yhtään siellä missä kuvittelin niiden ensin olevan. Tai toiseksi. Lisäksi Jyväskylän Seppälässä on ihan hirveä polkea pyörällä koska meinaan joka kerta jäädä auton alle... kun ei ole pyöräilykypärääkään. Pitäisi kyllä hankkia.
Löytyiväthän kuitenkin! Ensimmäinen kerä on tosin ostettu Pieksämäen K-supermarketista. Se on niitä lankakartaston ulkopuolisia (???) alennus 7 veikkoja. Keskimmäinen on Green day-slipoverin puuttuva kerä ja reunimmainen hyshys-lankaa.
Huomio!
Lankoihin liittyy minua vaivaava ongelmakin! Catherine Tough:n Hip Knits kirjan sivulla 48 on ohje jonka haluaisin toteuttaa. En voi ohjeesta sen tarkemmin kertoa, koska kyseessä on mahdollinen joululahja. Ohjeessa on kuitenkin käytetty Rowanin Cotton Tape-lankaa joka on ilmeisesti lopetettu. Tietääkö kukaan vastaavaa puuvillaputkilankaa jota ohjeeseen voisi käyttää?!?
Tässä on langan tiedot:
100% Cotton
Approx. 71 yds/50g
Weight: Chunky
Gauge: 2.5 sts/1in
Needle: US 11
Jos joku keksii oikein hyvän vaihtoehdon niin saatan jopa palkita ehdottajan!







